Voigt Travel Summer Event 25.1.2026

Published on 26. tammikuuta 2026
Saimaa Horizon
Voigt Travel Summer Event 25.1.2026

Lake Saimaa oli jälleen mukana Voigt Travelin Summer Eventissä Bunnikissa, Alankomaissa. Tapahtuma kokoaa yhteen satoja matkailusta kiinnostuneita asiakkaita sekä Voigt Travelin kansainvälisiä yhteistyökumppaneita Pohjoismaista. 

Kesän tilaisuudessa esittäytyivät Skotlanti, Pohjois-Norja, Islanti sekä Suomi. Suomesta mukana olivat Salla, Kuusamo ja edustaja Finnairilta tulevaa yhteistyötä ajatellen. Voigtin aiemmat lennot saapuivat Transavian koneilla, mutta sittemmin Suomeen saapuvat lennot tullaan operoimaan Finnairin kautta. Saimaata edustimme yhdessä Lappeenrannan kanssa. Yhteistyö Voigt Travelin kanssa on jatkunut jo noin kolmen vuoden ajan, ja tapahtuma on muodostunut tärkeäksi kohtaamispaikaksi Alankomaiden markkinoilla.  

Tapahtumaan odotettiin noin 450 Voigt Travelin potentiaalista asiakasta, ja Lake Saimaan esittelypisteellä sai kertoa alueesta koko tapahtuman ajan. Keskusteluissa korostuivat erityisesti alueen luonto, suomalainen järvimaisema, rauha ja mahdollisuus nähdä ja kokea paljon saman matkan aikana. Osa kävijöistä oli jo aiemmin vieraillut Suomessa, yleisimmin Lapissa ja etsi nyt uutta nähtävää sillä olivat ihastuneet maahan, kun taas monille Saimaa ja Suomikin oli täysin uusi tuttavuus, mutta hyvin kiinnostava sellainen.  

Oli mukava huomata, että monilla matkustusajat olivat viikosta jopa kolmeen, joka mahdollisti rauhallisen liikkumisen paikasta toiseen ja mahdollisimman paljon tutustumista Suomeen. Matkat alkavat tyypillisesti Helsingistä, josta osa jatkaa suoraan yöjunalla kohti Rovaniemeä, mutta osa saapuu järvisuomeen ja jatkaa sitten kohti pohjoista. Tätä me tietenkin halusimme tuoda esille ja juuri tästä syystä Etelä-Suomen ja Saimaan näkyvyys kansainvälisessä myynnissä on tärkeää, jotta kiinnostus herää jo matkasuunnittelun alkuvaiheessa.  

Kiinnostus Saimaata kohtaan oli tänä vuonna selvästi aiempaa suurempaa. Keskustelut olivat entistä yksityiskohtaisempia, ja tapahtuman aikana tehtiin myös alustavia varauksia. Lisäksi tapahtuma tarjosi arvokkaita kohtaamisia muiden alueiden edustajien kanssa sekä mahdollisuuden edistää talvikauden mediamatkan suunnittelua joka toteutetaan 19.-23.2.2026.