Paikallisten makujen juhlaa Savonlinnan torilla 4.9.

Published on 4. syyskuuta 2024
Saimaa lautasella menneet
Paikallisten makujen juhlaa Savonlinnan torilla 4.9.

Suomalaisen ruoan päivänä, keskiviikkona 4.9. juhlittiin yhdessä paikallista ruokaa ja ruokakulttuuria Savonlinnan torilla. Koko perheen tapahtumalla haluttiin nostaa paikallisen ruoan ja tuottajien arvostusta, ja tarjota tilaisuus kohdata lähiseudun tuottajia. Tapahtumalla juhlistettiin myös kuluvaa Taste Saimaa vuotta ja lavalla julkistettiin mm. uusia D.O. Saimaa -alkuperämerkin sekä Support statuksen saaneita yrityksiä Savonlinnan seudulta.  

Luomutila Muhosen lahjoittamista jauhoista haudutettu rukiinen uutispuuro teki kauppansa. Puuromestari Sauli Kekki sai paljon kiitosta herkusta ja neljällesadalle varattu puuro oli jaettu jo kahden ensimmäisen tunnin aikana. Mukana oli lähemmäs 30 myyjää ja toimijaa ja tori kuhisi kävijöistä kuin kesällä konsanaan. Paikallinen ruoka ja sadonkorjuun herkut sai kansan liikkeelle ostohousut jalassa. Kauppa kävi niin hyvin, että osalla loppui varasto kesken.  

Toripäivä päättyi Seppo Alvari & The Hikersin tahdittamiin toritansseihin ja väkeä riittii loppuun saakka. Saimaa lautasella hanketiimi kiittää lämpimästi kaikkia päivän tapahtumasta. Mahtavaa kuinka yhdessä voidaan saadaan aikaan näin upea tapahtuma.  

Kurkkaa kuvakooste tapahtumasta!